Talentia.fi
Ratkaisuja työelämään

Hyvä käytäntö -palkinto

 

Talentia jakaa vuosittain Hyvä käytäntö -palkinnon sosiaalialan käytännölle tai menetelmälle, joka on ajankohtainen, helposti sovellettava ja sitä on arvioitu. Palkinnon tavoitteena on edistää sosiaalialan ammattikäytäntöjen ja työmenetelmien kehittämistä ja levittämistä.

 

Palkinto on 3000 euroa, jonka palkinnonsaajat voivat käyttää haluamallaan tavalla. Lisäksi Talentia kustantaa voittajille (1-2 hlöä) matkan sosiaalialan konferenssiin ulkomaille. Palkittu työ saa myös julkisuutta.

 

Palkinnon saajan valitsee Talentia yhteistyössä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, Huoltaja-säätiön, Laurea-ammattikorkeakoulun ja Itä-Suomen yliopiston kanssa.

Hyvä käytäntö -palkinto annetaan Sosiaalialan asiantuntijapäivien yhteydessä maaliskuussa. Palkinto on jaettu viisi kertaa.

 

Tie palkintoon

Ensimmäinen vaihe

Tiedätkö hyvän sosiaalialan käytännön tai menetelmän? Kerro siitä meille Talentiaan. Etsimme vuosittain kevään ja kesän aikana hyviä käytäntöjä ja työmenetelmiä seuraavan vuoden Sosiaalialan asiantuntijapäiville. Voit tehdä ehdotuksesi 6.9.2012 mennessä.


Toinen vaihe

Talentia valitsee esitysehdotusten joukosta syksyn aikana ne, jotka otetaan mukaan Sosiaalialan asiantuntijapäivien ohjelmaan. Koulutuksen ammatillinen ohjelma rakennetaan alan hyvistä käytännöistä ja menetelmistä. Kaikki valitut ovat ehdolla Hyvä käytäntö -palkinnon saajaksi.

 

Kolmas vaihe

Ohjelmaan valituista raati valitsee loppuvuonna muutaman palkintofinalistin. Finalisteja tuodaan esille muun muassa Talentia-lehdessä ja Sosiaaliportissa. Talentian nettisivuilla järjestetään äänestys, jossa voi äänestää kiinnostavinta palkintofinalistia.

 

Neljäs vaihe

Palkintoraati päättää finalistien joukosta Hyvä käytäntö -palkinnon saajan, joka julistetaan Sosiaalialan asiantuntijapäivillä 14.3.2013 Wanhassa Satamassa Helsingissä. Palkinnon lisäksi hyvälle työkäytännölle on luvassa julkisuutta, josta voi olla paljonkin hyötyä.

 

Palkitun käytännön lisäksi muutkin palkintofinalistit saavat näkyvyyttä, kuten myös kaikki asiantuntijapäivien ohjelmaan valitut käytännöt. Asiantuntijapäivät on foorumi, jossa sosiaalialan ammattilaiset pääsevät esittämään työtään ja siitä saatuja tuloksia muille alan ammattilaisille, opiskelijoille ja alasta kiinnostuneille.


Palkinnosta on hyötyä

Hyvä käytäntö -palkinnon tavoitteena on tehdä näkyväksi sosiaalialan työtä. Palkinnon saaneet ovat saaneet julkisuutta ja vahvistusta tekemälleen työlle.

Esimerkiksi vuonna 2010 palkittu Oppimisvaikeuksista vapaaksi -hanke hyötyi merkittävästi palkinnosta.

 

- Palkinto toi nostetta tärkeälle asialle ja nuorten rikoksia tehneiden oppimisvaikeudet nousivat julkiseen keskusteluun. Olemme saaneet runsaasti pyyyntöjä kouluttaa oppimisvaikeuksien tunnistamista ja oletamme palkinnolla ja sen myötä tulleella positiivisella julkisuudella olleen vaikutusta RAY:lta saamaamme jatkorahoitukseen. Keväästä 2011 alkaen rikostaustaisten parissa tehtävä oppimisvaikeustyö jatkuu Kriminaalihuollon tukisäätiön vakinaisena toimintona, vuonna 2010 palkitun hankkeen projektikoordinaattori Mirva Gullman kertoo.

 

Kysy lisätietoja palkinnosta


kehittämispäällikkö Mervi Tolonen

puh. 09 3158 6020

mervi.tolonen@talentia.fi


markkinoinnin ja viestinnän suunnittelija Johanna Merilä

puh. 09 3158 6013

johanna.merila@talentia.fi


 


Tulosta sivu
Facebook Twitter