Hyvä käytäntö -palkintoehdokas: Pallo haltuun!
Nimi ja työpaikka?
Outi Ståhlberg, Mielenterveyden keskusliitto
Mikä on hyvän työkäytäntönne nimi?
Pallo haltuun! –kuntoutusmalli.
Mistä ja milloin työkäytäntönne sai alkunsa?
Ensimmäinen Pallo haltuun! –kuntoutuskokonaisuus pidettiin vuonna 2006. Se sai alkunsa RAY:n rahoittamassa Trio – mielenterveyden kolme asiantuntijuutta –projektissa. Kolmella asiantuntijuudella tarkoitetaan mielenterveyskuntoutujan omaan elämäänsä liittyvää asiantuntijuutta, sairauden kokeneen ja siitä kuntoutuneen vertaisohjaajan asiantuntijuutta ja mielenterveystyön ammattilaisen asiantuntijuutta. Myöhemmin Pallo haltuun! –kuntoutusta kehitettiin Kelan rahoittamassa tutkimushankkeessa kolmen vuoden ajan.
Mikä on työnne idea ja ketkä kuuluvat sen kohderyhmään?
Pallo haltuun! on alun perin nuorille aikuisille suunnattu kuntoutuskokonaisuus. Kohderyhmänä ovat henkilöt, joilla on ollut mielenterveyssyistä vaikeuksia löytää reittiä opintoihin tai työelämään ja jotka kaipaavat uutta potkua ja keinoja oman elämänsä tueksi ja tarvitsevat mahdollisuuden miettiä omaa elämäntilannettaan ja suhdettaan tulevaisuuteen sekä ryhmässä että yksilöllisen tuen avulla.
Mitä hyvää olette saaneet työllänne aikaan?
Pallo haltuun! –kuntoutuskokonaisuuden keskeisenä tavoitteena on kuntoutumisvalmiuden ylläpitäminen ja kuntoutumisen prosessin eteneminen. Kurssikokemukseen lisätyn henkilökohtaisen ohjauksen vaikutus, vertaistukea apuna käyttäen kartoitetaan nuorten tuen tarvetta asiakaslähtöisesti ja oikea-aikaisesti. Kuntoutuja on itse mukana suunnittelussa ja hänen tukenaan on ammattilainen ja vertaistyöntekijä. Kuntoutuja itse on oman elämänsä paras asiantuntija. Myös kuntoutujan lähiomaiset osallistuvat omaan omaisten ryhmäänsä, jossa psykoedukaation keinoin käsitellään perheenjäsenen psyykkistä sairastumista.
Millaista palautetta olette saaneet?
Palaute on ollut poikkeuksetta hyvää ja erinomaista! Tässä muutama lainaus:
Kuntoutujien palautteita:
”Jäi positiivinen mieli ja tuntui että pääsi ensiaskeleet uuteen alkuun.”
”Todella tärkeää oli kuulla ja nähdä muitakin samojen ongelmien kanssa olevia. Heiltä sai paljon omaan elämään.”
” Ihan odottamattoman hyvä juttu.”
” En kyllä yhtään tiedä, missä olisin ilman Pallo haltuun! –juttua. Varmaan ihan hukassa.”
Yhteistyötahojen (hoitotahon) palautetta:
”Kyllä oli hyvä juttu. Potilaani hyötyi paljon.”
”Palveli kyllä nuorta ja toivottavasti auttaa jatkossakin.”
”Toivon, että hanke saisi jatkoa.”
Onko työtänne arvioitu?
Kelan tutkimushankkeen osalta Pallo haltuun! –kuntoutuskokonaisuutta tutkittiin laaja-alaisesti ja siitä on valmistunut loppuraportti, jossa kuntoutusmallin vaikuttavuus on todettavissa. Jokaista toteutunutta Pallo haltuun! –ryhmää on arvioitu suullisten ja kirjallisten palautteiden avulla. Työryhmillä on ollut säännöllinen työnohjaus. Pallo haltuun! –kuntoutusryhmien sisällöt ovat tarkkaan dokumentoituja. Näin on varmistettu kaikkien Pallo haltuun! –jaksojen osalta saman, korkeatasoinen laatu.
Ketkä muut voisivat hyötyä työkäytännöstänne?
Pallo haltuun! –kuntoutuksen vahvuus on sen monipuolisuus. Olemme toteuttaneet sitä nuorten aikuisten kanssa, nuorten aikuisten lapsiperheiden kanssa, nuorten naisten ryhmänä jne… Malli taipuu todella moneksi ja laaja-alaiseksi työmalliksi. Sisältöä voi helposti muokata, vaikkapa maahanmuuttajien tarpeisiin sopivaksi.
Miksi Hyvä käytäntö -palkinto kuuluu juuri teille?
Pallo haltuun! on pitkän ja sinnikkään kehitystyön tulos. Suomessa on monenlaista kuntoutuskäytäntöä. Pallo haltuun! –mallissa on yhdistetty niistä parhaat. Mielenterveyskuntoutuksen yhteydessä puhutaan paljon asiakaslähtöisyydestä, mutta käytännön työssä se ei aina toteudu. Pallo haltuun! –mallissa asiakas on todella oman elämänsä paras asiantuntija ja yhteistyössä asiakkaan kanssa päästään juuri hänelle parhaiten sopivaan lopputulokseen. Kuntoutuminen on mahdollista kaikille!






